Aurora Karamzin - köyhien auttaja

Raija Oranen on julkaissut hiljattain Aurora Karamzinista (1808-1902) kertovan kirjan Aurora.

Kirjan luettua tulee mieleen, että koulussa päntätään hänen aikalaisiaan Sakari Topeliusta (1818-1898), Elias Lönnrotia (1802-1884) ja Johan V Snellmania (1806-1881) , mutta Aurora Karamzinia tuskin mainitaan, vaikka hän oli yksi sen ajan kuuluisampia suomalaisia. Nykytermeillä häntä voisi kuvailla seurapiirikaunottareksi, kosmopolitiksi ja mielipidevaikuttajaksi.
 
Hyvästä perheestä tullut kaunis ja nokkela nainen oli sensaatio astuessaan seurapiireihin. Avioliitto toi hänelle merkittävän omaisuuden ja tiedonhalu teki hänestä älykkään ja sivistyneen naisen. Hän rakasti Suomen-kotiaan Espoon Träskändassa, mutta hän oli kuin kotonaan Pietarissa Venäjän keisarinna Aleksandra Fjodorovnan seurassa. Karamzin oli ennen avioliittoaan keisarinnan hovineitona ja ystävyys jatkui läpi elämän. Karamzin matkusteli ympäri Eurooppaa ja puhui sujuvasti kotikieltään ruotsia ja hovin käyttämää ranskaa, hieman huonommin venäjää ja auttavasti suomea.

Karamzinin mielipiteitä arvostettiin ja hän oli läheisessä yhteydessä (ja vaikutti epäsuorasti) vuosisadan lopun suurmiehiin. Aivan kuten moni muukin naisten tekemä taustatyö, sillä ei lunasteta paikkaa historiankirjoissa. Onneksi hänen työnsä suomalaisen sosiaalityön kehittäjänä on hieman paremmin tunnettua. 

Kuulin ensimmäisen kerran Aurora Karamzinista kun haastattelin erästä Pelastusarmeijassa työskentelevää naista. Hän kertoi Karamzinin olevan hänen esikuvansa, koska tämä kulutti paljon aikaa ja varojaan köyhien auttamiseksi. Karamzin oli sosiaalisesti tiedostava aikana jolloin korkeammissa yhteiskuntaluokissa eläville rahvaan elämä ja ongelmat saattoivat jäädä hyvin kaukaisiksi.

Karamzin laupeudentyön taustalla oli ajatus kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Aikuisella iällä siihen yhdistyi tarve tehdä konkreetisesti työtä köyhien ja huonompiosaisten eteen. Elinolojen parantamisen merkitys kristillisen sanan levityksessä oli yleistynyt 1800-luvun teollistumisen ja kaupunkien kurjistumisen myötä. Esimerkiksi vahvasti katutyöhön nojaavaPelastusarmeija perustettiin Lontoossa 1865.

Karamizin matkat eri puolille Eurooppaa tutustuttivat hänet eri kirkkokuntien järjestämään hyväntekeväisyyteen ja sieltä hän sai myös ideoita omaan hyväntekeäväisyystyöhönsä. Karamzin perusti muun muassa Saksassa näkemänsä mallin mukaan Helsingin Diakonissalaitoksen.

Tämän lisäksi hän harrasti paljon hyväntekeväisyyttä autttamalla henkilökohtaisesti köyhiä ja sairaita. Hän järjesti Träskändan kotiinsa köyhien vastaanoton ja sairastuvan sekä piti yllä Helsingissä soppajonoa, naisten työtupaa ja orpokotia.

Samuli Paulaharju - kansanperinteen kerääjä

Historiaan tutustuminen on hyvä aloittaa aina jostain itselle tutusta ja konkreettisesta, joten aloitan sukulaismiehestä.

www.paulaharju.fi

Yle oli tehnyt artikkelin "Paulaharjua muistetaan, mutta hänen merkitystään ei tunneta" isoäitini sedästä eli Samuli Paulaharjusta (1875-1944).

Paulaharju oli "Lönnrot" eli kansanperinteen kerääjä, joka kulki polkupyörällään pitkin ja poikin ja kirjoitti ylös tavallisten ihmisten tarinoita. Samuli Paulaharjun säätiön nettisivulla kerrotaan, että hän jätti jälkeensä noin 65 000 sanamuistiinpanoja, 4 000 sivua kansantieteellisiä kertomuksia ja tuhansia piirroksia sekä yli 8 000 valokuvaa. Kirjoja hän kirjoitti 21, lehtiartikkeleita yli 500.

Vaikka minulle hän on kurikkalainen, oman kylän poika, niin käsittääkseni vain yksi teoksista (Rintakyliä ja Larvamaita) kertoo Kurikasta. Paulaharju kulki keruumatkoillaan Karjalasta Kainuun kautta Suomen Lappiin, Kuolan Lappiin, Ruijaan ja Länsipohjaan ja lopuksi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle. Hän kulki 42 vaellusvuotensa aikana noin 80 000 kilometriä, kävi ainakin 800 paikkakunnalla ja kokosi ennätysmäärän kansantietoutta.

Halusin nostaa Samuli Paulaharjun tähän alkuun, koska hänen kauttaan on säilynyt yksityiskohtaista tietoa 1800-luvun tavallisen ihmisen elämästä Suomessa. Hän myös oli aikansa lapsi: kansallishengen nostattaja, joka näki suomalaisuuden erityispiirteet ja halusi tuoda ne lehtijutuilla, kuvilla ja kirjoilla muidenkin nähtäväksi. Palaan myöhemmin vielä sekä Paulaharjuun että yleisemmin "kansallishengen" nostattamiseen, mikä leimasi 1800-luvun kulkua ympäri Eurooppaa.

P.S.Kansalliskirjasto on tehnyt hienoa työtä kun se tarjoaa osaa Paulaharjun kirjoja luettavaksi PDF-muodossa.