Raija Oranen on julkaissut hiljattain Aurora Karamzinista (1808-1902) kertovan kirjan Aurora. Kirjan luettua tulee mieleen, että koulussa päntätään hänen aikalaisiaan Sakari Topeliusta (1818-1898), Elias Lönnrotia (1802-1884) ja Johan V Snellmania (1806-1881) , mutta Aurora Karamzinia tuskin mainitaan, vaikka hän oli yksi sen ajan kuuluisampia suomalaisia. Nykytermeillä häntä voisi kuvailla seurapiirikaunottareksi, kosmopolitiksi ja mielipidevaikuttajaksi.
Hyvästä perheestä tullut kaunis ja nokkela nainen oli sensaatio astuessaan seurapiireihin. Avioliitto toi hänelle merkittävän omaisuuden ja tiedonhalu teki hänestä älykkään ja sivistyneen naisen. Hän rakasti Suomen-kotiaan Espoon Träskändassa, mutta hän oli kuin kotonaan Pietarissa Venäjän keisarinna Aleksandra Fjodorovnan seurassa. Karamzin oli ennen avioliittoaan keisarinnan hovineitona ja ystävyys jatkui läpi elämän. Karamzin matkusteli ympäri Eurooppaa ja puhui sujuvasti kotikieltään ruotsia ja hovin käyttämää ranskaa, hieman huonommin venäjää ja auttavasti suomea.
Karamzinin mielipiteitä arvostettiin ja hän oli läheisessä yhteydessä (ja vaikutti epäsuorasti) vuosisadan lopun suurmiehiin. Aivan kuten moni muukin naisten tekemä taustatyö, sillä ei lunasteta paikkaa historiankirjoissa. Onneksi hänen työnsä suomalaisen sosiaalityön kehittäjänä on hieman paremmin tunnettua.
Kuulin ensimmäisen kerran Aurora Karamzinista kun haastattelin erästä Pelastusarmeijassa työskentelevää naista. Hän kertoi Karamzinin olevan hänen esikuvansa, koska tämä kulutti paljon aikaa ja varojaan köyhien auttamiseksi. Karamzin oli sosiaalisesti tiedostava aikana jolloin korkeammissa yhteiskuntaluokissa eläville rahvaan elämä ja ongelmat saattoivat jäädä hyvin kaukaisiksi.
Karamzin laupeudentyön taustalla oli ajatus kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Aikuisella iällä siihen yhdistyi tarve tehdä konkreetisesti työtä köyhien ja huonompiosaisten eteen. Elinolojen parantamisen merkitys kristillisen sanan levityksessä oli yleistynyt 1800-luvun teollistumisen ja kaupunkien kurjistumisen myötä. Esimerkiksi vahvasti katutyöhön nojaavaPelastusarmeija perustettiin Lontoossa 1865.
Karamizin matkat eri puolille Eurooppaa tutustuttivat hänet eri kirkkokuntien järjestämään hyväntekeväisyyteen ja sieltä hän sai myös ideoita omaan hyväntekeäväisyystyöhönsä. Karamzin perusti muun muassa Saksassa näkemänsä mallin mukaan Helsingin Diakonissalaitoksen.
Tämän lisäksi hän harrasti paljon hyväntekeväisyyttä autttamalla henkilökohtaisesti köyhiä ja sairaita. Hän järjesti Träskändan kotiinsa köyhien vastaanoton ja sairastuvan sekä piti yllä Helsingissä soppajonoa, naisten työtupaa ja orpokotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti