Helsinki 1800-luvulla - lähtökohtana mutainen tuppukylä

matkaoppaat.com/kuvat/suomi-helsinki-nakyma-1800-luku-matkaoppaat.jpg

1800-alkupuolella Pietarin ja Moskovan tottuneille ylimmille virkamiehille työtehtävät Helsingissä tarkoittivat joutumista kaupungista tuppukylään. Osalle se olikin tarkoitettu rangaistukseksi.
 
Keisari Aleksanteri I allekirjoitti 8. huhtikuuta 1812 hallitsijan käskykirjeen, jolla Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki. Hyvä kuvas siihen johtaneista tapahtumista löytyy tästä.

Luin hiljaittain Raija Orasen Aurora-kirjan. Oranen tekee aina hyvän historiallisen pohjatyön kirjoihinsa, ja siksi uskallankin pitää hänen kuvaustaan 1800-luvun Helsingistä hyvin todenmukaisena. Kirja kertoo Aurora Karamzinista, mutta samalla myös (ylimistön) elämästä Helsingissä.

Tässä muutamia lainauksia:

"Lokakuun loppupuoli 1824. Helsinki on läpikotoisin sateiden kastelema, kura virtaili katuojissa ja ajoväyliin uurtuneet koverot pyrkivät illan kylmetessä jähmettymään iljanteiksi. Pimeä oli nielaissu jo varhain muun kaupungin, mutta kivetyllä Unioninkadulla ja Senaatintorilla palavat soihdut." (s.9)

"Uuden pääkaupungin rakentaminen oli pahasti kesken. Senaatintorilla oli jo Engelin piirtämä senaatin linna ja kenraalikuvernöörin palatsi, mutta suuri kirkko oli vasta suunnitteilla ja sen paikalla vielä vaatimaton Ulrika Eleonoran puukirkko, ja yliopistokin oli vasta rakenteilla. Unioninkatu oli kivetty, mutta olivat surkeassa kunnossa ja nousemassa olevat porvaristalot vasta purustuksia puisten röttelöiden keskellä. Katuja valaistiin kunkin talon portille ripustettujen kynttilälyhtyjen avulla, pimeällä liikkuessa oli oltava mukana palvelija tietä näyttämässä ja vaunuissa piti ajajan rinnalla olla eritisen valaiseva palvelija." (s.17)

"Walleen (Aurora Karamzinin isäpuoli) oli oppinut nuorena Pietarin seurapiirien tavoille ja pitänyt Viipuriakin kohtuullisen hauskana kaupunkina. Helsinki, missä tuolloin oli vain kahdensantuhatta asukasta, oli hänen makuun ynseä ja ankea, ikävä porvarispesä." (s.17)

"Helsingissä oli kaunista vain Kauppatorin ja Senaatintorin tienoilla ja kävelypuistossa Töölönlahden rannalla. Mutta kohta jo Unioninkadun takana alkoi soinen seutu, jota Kluuvinkatu halkoi, ja kauppatorista länteen on rakennettu vasta pohjoinen Esplanadi, jonka eteläpuolella oli aidattu puisto, oikeastaan metsä." (s.21)

Kauppoja ei juurikaan ollut ja lähes joka talossa oltiin omavaraisia.Helsinki alkoi kehittyä kuitenkin nopeasti. 1830-luvulla aloitettiin Kluuvinlahden kuivaus ja 1840-luvun lopussa keskustan nykyisistä arvotaloista moni oli jo pystyssä.  Keskustan kruunasi vuonnan 1852 valmistunut Tuomiokirkko. Kohtuuhyvän lista Helsingin vanhoista taloista löydät täältä.

P.S. Tiesitkö, että Helsingin asemakaavan 1812 laatinut Johan Albrecht Ehrenström toi korttelien nimeämisidean mukanaan Tukholmasta. Nimeäminen aloitettiin 1820. Eläinten ja kasvien mukaiset nimet annettiin vuosien 1820–1900 välisenä aikana tuolloin kaavoitetuille Kruununhaan, Kluuvin, Kaartinkaupungin, Kampin, Punavuoren, Ullanlinnan, Katajanokan ja Kaivopuiston kaupunginosiin kuuluville kortteleille lukuun ottamatta muutamia, joissa oli ainoastaan jokin huomattava julkinen rakennus; sellaiset nimettiin vain kyseisen rakennuksen mukaan (esimerkiksi kortteli 1 = Senaatin talo). Vuoden 1900 jälkeen nimiä ei uusien kaupunginosien kortteleille enää annettu ja vanhojakin lakattiin vähitellen käyttämästä.

Kruununhaassa ja Kluuvissa korttelien nimet ovat maanisäkkäitä, Kaartinkaupungissa kaloja ja muita vesieläimiä, Kampissa ja Punavuoressa lintuja, Ullanlinnassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaloja, Katajanokalla puita ja pensaita sekä Kaivopuistossa kukkakasveja. Todellisten lajien joukossa on myös yksi taruolento, Yksisarvinen. (Lähde: Kaiken tietävä Wikipedia)